
MATKATOIMISTOJEN ANSAINTAMALLI UUSIKSI
Matkapalvelut tuottaa matkajärjestelyihin ja matkustuksen hallintaan liittyviä palveluja liiketoimintayksikköön kuuluvien Matkatoimisto Arean ja Suomen Matkatoimiston kautta sekä matkailun varausjärjestelmäpalveluja Amadeus Finlandin kautta. Viron suurin matkatoimistoketju Estravel on Suomen Matkatoimiston tytäryhtiö. Suomessa Mikkelin Matkatoimisto on Matkatoimisto Arean tytäryhtiö.
Finnair-konsernin omistamat matkatoimistot Matkatoimisto Area ja Suomen Matkatoimisto ovat Suomen kolmen suurimman matkatoimiston joukossa. Näiden etuna on vahva tunnettuus sekä suomalaisten yritysten keskuudessa että myös vapaa-ajan matkustuksen markkinoilla.
Molemmissa konsernin matkatoimistoissa on toimintoja viime aikoina kehitetty matkatoimistojen muuttuvan roolin mukaisesti. Kysynnän heikkenemisen vuoksi viime vuonna toteutettiin myös Finnairin matkatoimistoissa lomautuksia sekä rakennemuutoksen vaatimia henkilöstövähennyksiä.
Painopiste osaamisen myymisessä
Matkatoimistoalalla on ollut käynnissä murros jo muutaman vuoden. Lentoyhtiöt ovat hakeneet säästöjä pienentämällä matkatoimistoille maksamiaan myyntipalkkioita. Finnair luopui myyntipalkkioiden maksamisesta viime vuoden syyskuussa ja siirtyi lentolippujen hinnoittelussa nettohinnoitteluun.
Uudessa mallissa matkatoimisto hinnoittelee palvelunsa ja asiakas voi helpommin vertailla eri matkatoimistojen palvelujen hinta-laatu -suhdetta. Matkatoimistojen ansaintamallin painopiste on siirtynyt myyntipalkkioista asiakkailta perittäviin palvelumaksuihin. Nykyisessä mallissa matkatoimistot myyvät osaamistaan, jonka merkitys kilpailutekijänä korostuu.
Liikematkustuksen saralla matkatoimistot ovat panostaneet yritysten matkanhallinnan palvelujen kehittämiseen ja tarjoamiseen. Oikein toteutetulla matkanhallinnalla yritykset voivat saada aikaan merkittäviä kustannussäästöjä matkustuksessaan. Vapaa-ajan matkustuksen alueella painopiste on siirtynyt yksinkertaisten matkojen välitystoiminnasta yksilöityihin matkajärjestelyihin.
Yritysten hintatietoisuus sekä pyrkimys säästää matkakustannuksissaan on asettanut matkatoimiston ja yritysasiakkaiden välisen suhteen uuteen tarkasteluun. Matkustus nähdään yrityksissä yhtenä tuotannontekijänä, jonka optimointi on välttämätöntä kustannustehokkuuden aikaansaamiseksi. Yritys voi ulkoistaa matkanhallintaansa hyvinkin pitkälle, jolloin yrityksen ja matkatoimiston suhde perustuu kumppanuuteen, josta molemmat osapuolet hyötyvät.
Sähköiset palvelut muuttavat kanavia
Merkittävän muutoksen matkatoimistojen roolissa on tuonut myös viime vuosina nopeasti kehittyneet matkailualan sähköisen kaupan palvelut. Yksinkertaisimpien matkavarausten teko on siirtynyt enenevässä määrin kuluttajan itsensä tekemäksi.
Lentoyhtiöt myyvät lentolippujaan suoraan kuluttajille, mutta myös monet matkatoimistot ovat kehittäneet omia internet-palvelujaan palvellakseen asiakkaitaan. Yritysasiakkaiden tarpeisiin Finnair-konsernin matkatoimistot ovat luoneet suunnattuja extranet-palveluja, jotka liittyvät asiakasyrityksen matkustuksen kokonaishallintaan. Sähköinen lentolippu on edesauttanut itsepalvelun yleistymistä kuluttajakaupassa ja virtaviivaistanut prosesseja yritysmatkustuksessa.
Järjestelmät helpottavat prosessia
Rakennemuutosten seurauksena matkatoimistoissa on meneillään useita hankkeita prosessien tehostamiseksi. Finnair-konserniin kuuluva Amadeus Finland on matkatoimistojen järjestelmätoimittajana ja -integraattorina mukana työskentelyssä.
Työtä tehdään matkatoimistoissa entistä vähemmin henkilöresurssein, jolloin toimintoja ja tiedonhankintaa halutaan automatisoida. Matkatoimistojen käytössä olevat integroidut toiminnanohjaus- ja varausjärjestelmät sekä yhteydet asiakkaiden käyttämiin sähköisiin palveluihin auttavat prosessin hallinnassa.
Amadeuksen keskitetty lipunkirjoitusjärjestelmä korvaa vuosikymmeniä käytössä olleen, Finnairin kehittämän Finnres-lipunkirjoitusjärjestelmän. Amadeuksen järjestelmän käyttöönoton myötä kotimaan ja kansainvälisten lentolippujen tuottaminen yhtenäistyy. Amadeus toimittaa juna- ja laivaliikenteeseen Suomen markkinoille sovitetun Amanda-järjestelmän. Lipunkirjoitusjärjestelmän ulkoistaminen Amadeukselle on osa Finnairin ja Amadeuksen yhteistyösopimusta, joka tuo useiden miljoonien eurojen säästöt Finnairille. |