
RISKIENHALLINTA FINNAIRISSA
Riskienhallinta Finnairissa on osa konsernin johtamistoimintaa. Toiminta kohdistuu ensisijaisesti riskeihin, jotka uhkaavat konsernin liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamista. Finnairin riskienhallintatoimintaa ohjaavat lain vaatimukset sekä omistajien, rahoittajien, asiakkaiden, johdon, henkilöstön ja muiden tärkeiden sidosryhmien liiketoiminnalle asettamat tavoitteet.
Liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiseksi Finnair-konsernin riskinotto- ja riskinkantokykyä hyödynnetään riskien harkitulla ja hallitulla ottamisella. Lentoturvallisuusasioissa ei oteta riskejä. Riskienhallinta ja turvallisuusajattelu on sisäänrakennettu Finnairin toimintatapoihin ja -kulttuuriin sekä johtamis- ja valvontakäytäntöihin.
Finnairissa riskien toteutumista pyritään ennakoimaan. Konsernin riskienhallintatoimintaan kuuluvat riskien tunnistaminen ja analysointi. Tältä pohjalta riskienhallintakeinoja hyödynnetään monipuolisesti huomioiden riskienhallinnasta aiheutuvien kustannusten optimointi. Hallintakeinoina käytetään riskien välttämistä ja poistamista, riskien todennäköisyyden ja vaikutusten pienentämistä, riskien jakamista ja siirtämistä. Tiettyjen riskien toteutumisen varalta luodaan tehokas erityistilannejohtovalmius.
Hallitus ja pääjohtaja vastaavat konsernin riskienhallintastrategiasta ja -periaatteista sekä strategisten tavoitteiden saavuttamista uhkaavien riskien hallinnasta. Finanssiriskien hallinnasta vastaa konsernin talous- ja rahoitusjohtaja, vahinkoriskien hallinnasta henkilöstö- ja hallintojohtaja.
Lentoturvallisuuteen kohdistuvien uhkien hallinnasta vastaa erikseen nimetty, viranomaisen hyväksymä vastuuhenkilöorganisaatio. Riskienhallinnan tasoa sekä periaatteiden kehittämistä ja käytäntöön soveltamista konsernitasolla ohjaa riskienhallinnan ohjausryhmä ja valvoo sisäinen ja ulkoinen tarkastus.
Finnairin riskit on luokiteltu strategisiin, operatiivisiin, taloudellisiin ja vahinkoriskeihin. Riskiluokitteluun perustuen konsernissa kartoitetaan ja analysoidaan jatkuvasti liiketoiminnan riskejä, määritellään hy-väk-syt-tä-vät riskitasot sekä luodaan riskienhallintakeinoja eri riskikokonaisuuksille. Konsernin tytäryhtiöt ja liiketoimintayksiköt ovat laatineet analyysin omaan liiketoimintaansa kohdistuvista merkittävimmistä riskeistä. Tämän pohjalta on laadittu Finnair-konsernin riskikartta.
Toimintaympäristöön liittyy riskejä
Henkilöliikenteen ja tavaraliikenteen kysyntään vaikuttavat kotimainen ja kansainvälinen taloudellinen ja poliittinen tilanne. Nykyinen kehitys osoittaa selvästi, että kilpailukyky lentoliikennesektorilla on riippuvainen siitä, kuinka joustavasti yhtiö kykenee reagoimaan ja sopeutumaan kysynnän muutoksiin ja muuttuneeseen kilpailuympäristöön.
Kriittinen tekijä toiminnan joustavuudelle tulevaisuudessa on kiinteiden kustannusten sopeuttaminen muuttuneisiin kysynnän vaihteluihin. Myös yhtiön nopea reagointikyky kapasiteetin, reittien ja kustannusten sopeuttamiseksi muuttunutta kysyntää ja taloudellista tilannetta vastaavaksi on oleellinen tekijä yhtiön kannattavuuden ylläpitämiseksi.
Finnairissa kiinteiden kulujen pysyvää sopeutusta toteutetaan keväällä 2003 aloitetulla toiminnan tehostamisohjelmalla. Ohjelman tavoitteena on toteuttaa yhteensä 160 miljoonan euron säästöt ja leikata vuoteen 2005 mennessä yhtiön yksikkökustannuksia 15 prosenttia vuoden 2002 tasosta.
Kotimaisen ja kansainvälisen taloudellisten ja poliittisten tilanteiden vaikutukset näkyvät viipymättä kysynnän vaihteluina. Taloudellinen taantuma, syyskuun 11. päivän tapahtumat vuonna 2001, sars-epidemia, Irakin sota viime vuonna sekä terrorismin vaikutukset ovat heikentäneet yhtiön kykyä saavuttaa tavoitteena olleita volyymejä ja tuottoja.
Epidemiat vaativat varautumista
Finnairissa maailman epidemiatilanteen kehittymistä seurataan jatkuvasti ja aktiivisesti. Tarttuviin tauteihin liittyviä muutoksia ja niistä seuraavia asiakaskäyttäytymisen muutoksia pyritään ennakoimaan ja merkittäviin muutoksiin reagoimaan nopeasti.
Epidemioihin varautuminen on osa Finnairin kriisinhallinnan suunnittelua. Varautuminen sisältää tilanteen jatkuvan tarkkailun ja analysoinnin. Tarvittaessa epidemiatilanteen kehittymisestä ja siihen liittyvistä toimenpiteistä viestitään nopeasti ja luotettavasti. Asiakkaiden ja henkilökunnan suojaamiseksi laaditaan ohjeistus. Yhtiön lentoliikennetarjonta suunnataan turvallisille alueille.
Sars-epidemian ja Irakin sodan vaikutuksesta tehtiin reittiliikenteen ja lomaliikenteen tarjontaan ja reitteihin uudelleenjärjestelyjä laadittujen ennakkosuunnitelmien mukaisesti. Poikkeuksellisista tapahtumista johtuen kohonneet vakuutusmaksut ovat kasvattaneet yhtiön kustannuksia.
Finnair puolustaa liikenneoikeuksiaan
Euroopan Unionin alueella kotipaikkaansa pitävä lentoyhtiö voi liikennöidä vapaasti koko laajentuvan Unionin alueella. Euroopan ulkopuolisten maiden ja Suomen väliset liikennesopimukset Suomi on muiden Euroopan maiden tapaan neuvotellut tähän asti kahdenkeskisesti. Tulevaisuudessa Euroopan Unionin tasolla tapahtuva sääntely muuttaa Unioniin kuuluvien ja sen ulkopuolisten maiden väliset ilmailusopimukset neuvoteltaviksi Euroopan komission alaisuudessa. Jo tehdyt kahdenväliset liikennesopimukset jäävät voimaan myös uudessa tilanteessa.
Unioni on neuvotteluosapuolena yksittäistä maata vahvempi ja voi siten vahvistaa eurooppalaisten lentoyhtiöiden asemaa liikenneoikeuksista neuvoteltaessa. Joissakin tapauksissa tämä voi tosin vaikuttaa Finnairiin epäsuotuisasti ja heikentää yhtiön kilpailuasemaa suhteessa muihin eurooppalaisiin lentoyhtiöihin. Finnair pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan aktiivisesti liikenneoikeuksien neuvottelujen osapuoliin etujensa turvaamiseksi.
Yhtiön toiminta on altista lainsäädännöllisille muutoksille, sääntelyille, lentokenttämaksujen ja verojen vaihteluille kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Mahdollisia muutoksia seurataan aktiivisesti yhtiön toimesta ja niihin pyritään vaikuttamaan toimialan yhteistyöjärjestöjen kuten kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATA:n sekä eurooppalaisten lentoyhtiöiden yhteistyöjärjestön AEA:n kautta.
Markkinariski
Lentoliikennetoiminta on herkkää sekä syklisille että kausittaisille muutoksille. Kilpailu toimialalla on voimakasta ja lentolippujen keskihintojen lasku on ollut huomattavaa johtuen ylikapasiteetista ja muuttuneesta markkinatilanteesta. Lentoyhtiöt laskevat hintojaan kasvattaakseen volyymejä, saavuttaakseen riittävän kassavirran sekä ylläpitääkseen markkinaosuuksiaan.
Finnair on vastannut menestyksellisesti näihin haasteisiin uudistamalla hinnoittelurakennettaan sekä alentamalla pysyvästi kustannusrakennettaan. Kotimaan, Skandinavian ja Euroopan lentojen hinnoittelussa on siirrytty kysynnän ja tarjonnan ohjauksen määrittelemään lentovuorokohtaiseen hinnoitteluun. Finnairin vahvuutena ovat palvelun laatu, kattava reittiverkosto osana oneworld-allianssia sekä strategisten kumppaneiden kanssa saavutetut yhteistyön edut.
Yhden prosenttiyksikön muutos reittiliikenteen keskimääräisessä hintatasossa tai yksikkötuotossa vaikuttaa konsernin liikevoittoon noin 10 miljoonaa euroa. Vastaavasti yhden prosenttiyksikön muutos reittiliikenteen käyttöasteessa vaikuttaa konsernin liikevoittoon myös noin 10 miljoonaa euroa.
Kannattavuuden parantamiseksi Helsingin ja Tallinnan välisessä liikenteessä samoin kuin Suomen sisäisillä reiteillä emoyhtiön ja Aero Airlinesin välillä on tehty työnjakoa. Ostamalla osake-enemmistön ruotsalaisesta Nordic Airlinkistä yhtiö pyrkii laajentamaan toimintaansa Skandinaviassa. Nordic Airlinkistä kehitetään Pohjoismaiden johtavaa halpalentoyhtiötä.
Toimialan kysynnän ja tarjonnan vaihtelu vaikuttaa myös lentokoneiden käypään arvoon. Finnair hallitsee lentokoneiden omistamiseen liittyvää jäännösarvoriskiä siten, että noin puolet laivastoon kuuluvista koneista on hankittu eripituisilla operatiivisilla vuokrasopimuksilla. Koneiden vuokraaminen antaa myös joustavan mahdollisuuden kapasiteetin mitoittamiseen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.
Lentotoiminnan luotettavuus
Luotettavuus on olennainen edellytys menestyksekkäälle toiminnalle lentoliikenteessä. Lentoliikennetoiminta on kuitenkin altista erilaisille häiriötekijöille, kuten viivästymiset, poikkeukselliset sääolot ja lakot. Lentoliikenteen viivästymiset vaikuttavat toiminnan ja palvelun laatuun ja lisäävät kustannuksia. Finnairissa panostetaan jatkuvasti operatiivisen toiminnan kokonaislaatuun ja oikea-aikaisuuteen.
Olennaisin osa on Operations Control -osasto, joka koordinoi kaikkia lentotoimintaan liittyviä päätöksiä. Toiminnan edelleen tehostamiseksi aloitti loppuvuonna 2003 toimintansa Network Control Center (NCC) osana Operations Control-osastoa. NCC:n toiminta yhdistää kaikki lennon toteuttamisen kannalta kriittiset osapuolet, jolloin pystytään tekemään kokonaistilanteen kannalta tehokkaimmat ratkaisut.
Finnair Tekniikan palvelujen täsmällisyys, monipuolinen osaaminen sekä teknisten toimintojen yksityiskohtainen sääntely varmistavat lentotoiminnan luotettavuutta. Myös yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien osuus operatiivisessa toiminnassa on olennainen. Finnairissa valvotaan ulkopuolisten toimittajien laatua ennalta asetettujen standardien sekä lentotoiminnalle asetettujen säännösten puitteissa. Finnair oli vuonna 2003 Euroopan täsmällisin lentoyhtiö.
Tietotekniikkariski
Tietojärjestelmäratkaisujen ja -ympäristön kehitystyö vaatii jatkuvaa panostusta. Tietoteknisen ympäristön kompleksisuus, tehottomuus, haavoittuvuus sekä nopeasti leviävät haittaohjelmat muodostavat riskitekijän nopeasti muuttuvassa teknologisessa ympäristössä. Näillä tekijöillä on suoranainen vaikutus tietotekniikkakustannuksiin.
Finnairissa on meneillään useita järjestelmien uudistushankkeita, joilla pyritään yksinkertaistamaan, standardisoimaan ja korvaamaan vanhentuvia järjestelmiä. Rakenteen selkeyttäminen mahdollistaa myös tietoteknisen ympäristön tietoturvatason ylläpidon tehostumisen. Yhä lisääntyvät palvelut internetin välityksellä vaativat uudenlaista ja jatkuvaa panostusta tietoturvallisuusratkaisuihin.
Tarkoin valittujen ulkopuolisten sopimuskumppaneiden valinta tietoteknisissä ratkaisuissa vähentää osaltaan teknologiariskiä. Teknologiaosaamista on tuotu konsernin käyttöön myös Finnairin ja IBM:n yhteisyrityksen Aerosystemsin avulla.
Samalla konsernin tietojärjestelmäarkkitehtuurin, tietoteknisten hankintojen sekä strategioiden koordinointi on organisoitu keskitetysti konsernin tietohallinto-osastolle. Tämä tuo synergiahyötyjä sekä lisää kustannustehokkuutta skaalaetuja saavuttamalla.
Vahinkoriski
Vahinkoriskit jaotellaan kahteen pääluokkaan: lentoturvallisuutta uhkaavat riskit ja yritysturvallisuutta uhkaavat riskit. Vahinkoriskienhallintatyötä koordinoivat lento- ja yritysturvallisuusosastot. Finnairissa vahinkoriskien hallinnan painopiste on ollut lento-, henkilö- ja tietoturvallisuutta uhkaavien riskien hallinnassa. Muita vahinkoriskien osa-alueita ovat omaisuus-, ympäristö-, tuote-, vastuu- ja keskeytysriskit.
Viime vuosien poikkeuksellisista tapahtumista johtuen ovat huomioarvoisiksi asioiksi nousseet kansainväliset turvallisuusnormit, tiukentunut lainsäädäntö ja turvamääräykset, joilla on ollut vaikutusta kustannuksiin. Erittäin tuntuva vaikutus on ollut kohonneilla lentovakuutuskustannuksilla.
Yhtiön on toiminnassaan huomioitava erilaisten ympäristöriskien mahdollisuus. Finnairin toiminnan vaikutuksia energian kulutukseen, päästöihin ja meluarvoihin seurataan aktiivisesti yhtiön toimesta. Finnair julkaisee vuosittain erillisen Ympäristöraportin sisältäen toimenpiteet ja tunnusluvut ympäristötehokkuuden arvioimiseksi.
Rahoitusriskien hallinnan periaatteet
Finnair konsernin liiketoiminta on luonteeltaan kansainvälistä ja pääomia vaativaa, mikä merkitsee altistumista valuutta-, korko-, luotto-, likviditeetti- ja raaka-aineiden hintariskeille. Konsernin politiikkana on rajata näiden riskien vaikutusta kassavirtaan, tulokseen ja omaan pääomaan.
Rahoitusriskien hallinta on keskitetty emoyhtiön rahoitusosastolle, joka koordinoi toimintaa konsernissa sekä tarjoaa erilaisia sisäisen pankin palveluja kuten konsernitilit ja netotuspalvelut. Rahoitusriskien hallinta perustuu hallituksen hyväksymään riskienhallintapolitiikkaan, joka suojaustoimintojen ohella sallii rajoitettujen valuutta- ja korkopositioiden ottamisen määrättyjen riskirajojen puitteissa.
Yhtiö käyttää valuutta-, korko- ja petrolipositioiden hallinnoimisessa eri suojausinstrumentteja kuten termiinejä, swappeja ja optioita.
Valuuttariski
Konsernin politiikkana on eliminoida tunnistettu valuuttayli- tai -alijäämien aiheuttama kurssiriski. Riskin alaiseen valuutta-asemaan sisällytetään saamisten ja velkojen sekä muiden kaupallisten sitoumusten lisäksi pääsääntöisesti seuraavan 6-12 kuukauden arvioidut valuuttamääräiset kassavirrat.
Tilikauden 2003 päättyessä valtaosa konsernin korollisista veloista oli Yhdysvaltain dollareissa ja euroissa. Lainojen kurssiriski on lähes täysin katettu. Konsernin liikevaihdosta noin 75 % kertyy euroina. Tärkeimmät muut ulkomaiset myyntivaluutat ovat Yhdysvaltain dollari, Englannin punta, Japanin jeni ja Ruotsin kruunu.
Euroalueen ulkopuolisten valuuttojen osuus konsernin operatiivisista kustannuksista on noin 30 %.
Tärkein ostovaluutta on Yhdysvaltain dollari, jonka osuus on yli puolet kaikista valuuttamääräisistä operatiivisista kuluista. Tämän lisäksi lentokoneiden ja niiden varaosien hankinta tapahtuu pääosin Yhdysvaltain dollareina.
Selkeästi suurin valuuttakurssiriski Finnairille aiheutuu dollarista. Operatiivisia merkittäviä dollarikulueriä ovat lentokoneiden leasemaksut ja polttoainekulut. Dollaririskiä pienentävät myyntitulot dollareissa ja dollarin kanssa vahvasti korreloivissa aasialaisissa valuutoissa. Ilman suojaustoimintaa, vuositasolla dollarin yhden prosentin heikentyminen vaikuttaa positiivisesti tulokseen 2,0-2,5 miljoonaa euroa.
Lentotoiminnan polttoaineiden hintariski
Lentotoiminnassa käytettävän polttoaineen hintariskin hallinta perustuu hallituksen hyväksymään riskienhallintapolitiikkaan. Hintariskeiltä suojautumiseen käytetään eri suojautumisinstrumentteja kuten termiinejä ja optioita. Suojausjänne on pääosin alle 12 kuukautta. Finnair oli tilinpäätöshetkellä suojannut polttoaineostoistaan 37 % vuoden 2004 ensimmäiseltä kuudelta kuukaudelta.
Tilivuonna 2003 lentotoiminnan polttoaineiden osuus konsernin liiketoiminnan kuluista oli 9,7 %. Polttoainekustannukset ovat riippuvaisia öljymarkkinoiden ja Yhdysvaltain dollarin muutoksista. Ilman suojaustoimintaa, vuositasolla lentopetrolin maailmanmarkkinahinnan kymmenen prosentin nousu lisää petrolikulua 13-14 miljoonaa euroa.
Korkoriski
Korkoriskien hallitsemiseksi konsernin lainat ja sijoitukset on hajautettu vaihtuva- ja kiinteäkorkoisiin instrumentteihin, kuitenkin niin, että pääosa konsernin korollisista lainoista on kiinteäkorkoisia. Tilikauden 2003 päättyessä konsernin korollisten lainojen keskikorko oli 3,42 %. Finnair sijoittaa valtaosan kassavaroistaan rahamarkkinoille alle 12 kuukaudeksi.
Luottoriski
Konserni altistuu vastapuoliriskille sijoittaessaan kassavarojaan ja käyttäessään johdannaisinstrumentteja. Luottoriskiä hallitaan tekemällä vastapuoliriskirajojen puitteissa sopimuksia vakavaraisten koti- ja ulkomaisten pankkien, rahoituslaitosten ja välittäjien kanssa. Rahavaroja sijoitetaan myös konservatiivisesti valittujen yritysten liikkeellelaskemiin velkakirjoihin ja yritystodistuksiin.
Likviditeettiriski
Finnair-konsernin tavoitteena on ylläpitää hyvää maksuvalmiutta. Maksuvalmius varmistetaan kassavaroilla, tililimiiteillä, likvideillä rahamarkkinasijoituksilla ja sitovilla lainalupauksilla. Lentokonehankintojen osalta yhtiön politiikkana on varmistaa rahoitus esimerkiksi lainalupauksilla viimeistään kuusi kuukautta ennen toimitusta. Konsernin likvidit varat olivat tilikauden 2003 päättyessä 294,3 miljoonaa euroa. Finnair Oyj:llä oli lisäksi tilinpäätöshetkellä käyttämättä USD 250 miljoonan sitova luottolimiitti ja kotimainen yritystodistusohjelma määrältään 100 miljoonaa euroa. |