
MATKALLA KOHTI KESTÄVÄÄ, KANNATTAVAA KASVUA
Finnair on 80 vuoden aikana kuljettanut 150 miljoonaa matkustajaa ja työllistänyt kymmeniä tuhansia Suomessa ja ulkomailla. Lentoyhtiön liiketoiminta syntyy kysynnästä. Toiminnallamme on toisaalta yhteiskunnan kannalta elintärkeitä ja toisaalta ympäristöä kuormittavia vaikutuksia.
Yhteiskuntavastuun toteuttamisen mittaaminen ja siitä raportointi on mitä monitahoisin ja vaihtelevin tehtävä. Yritysten olemassaolon oikeutta kuitenkin arvioidaan yhä useammin taloudellisen tuloksen ja tuotteiden laadun lisäksi myös muilla mittareilla. Lähtökohtana on rehellisyys ja avoimuus.
Yhteiskuntavastuu on vastuuta yritystoiminnan vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan ja yrityksen sidosryhmiin. Se koostuu kolmesta kulmakivestä, jotka ovat taloudellinen vastuu, sosiaalinen vastuu ja vastuu ympäristöstä.
Yhteiskuntaraportoinnilla lisää läpinäkyvyyttä
Tavoitteenamme on kertoa aikaisempaa monipuolisemmin ja laajemmin liiketoimintamme yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta. Tässä vuosikertomuksessa kerromme yleisellä tasolla tavoitteistamme ja saavutuksistamme. Lisätietoa Finnairin yhteiskuntavastuusta saa konsernin internetsivuilta, www.finnairgroup.com.
Finnairin liiketoiminnan tavoitteena on kestävä, kannattava kasvu. Vuoden 2001 alussa tehty talousohjaus- ja hallintorakenteen uudistus on selvästi edistänyt toimintamme läpinäkyvyyttä. Säännöllisen neljännesvuosiraportoinnin lisäksi Finnair julkaisee liikennetilastot kuukausittain.
Finnairin sosiaalisen vastuun raportoinnin alkuvaiheessa keskitymme yhteiskuntavastuunäkökohtien määrittelemiseen, olemassa olevan tiedon työstämiseen ja luotettavien hallintajärjestelmien luomiseen vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa. Vaikka olemmekin vasta yhteiskuntavastuuraportoinnin alkutaipaleella, vastuullisuus ohjaa arvojemme mukaisesti jokaisen finnairilaisen toimintaa.
Ympäristövaikutuksista tietoa useammalle
Lentoliikenteestä on monia ympäristö- ja terveysvaikutuksia. Se on toisaalta turvallisin kulkumuoto, mutta kuluttaa luonnonvaroja, heikentää ilman laatua, aiheuttaa melua ja tuottaa jätettä.
Aktiivinen ja organisoitunut ympäristönsuojelutyö alkoi Finnairissa jo yli kymmenen vuotta sitten, jolloin perustettiin ympäristöpoliittinen työryhmä. Toimintaa on jatkanut Finnairin ympäristöorganisaatio 1991 lähtien ja 1997 lähtien Finnair on raportoinut konsernin ympäristövaikutuksista. Aiomme kehittää ympäristöraportointia palvelemaan entistä laajempaa kohderyhmää kertomalla ympäristöasioista ymmärrettävämmin. Tähän asti julkaistuista melu- ja päästötaulukoista ovat hyötyneet lähinnä alan asiantuntijat.
Vastuuntuntoinen ja avoin ympäristöasioiden hoitaminen on osa Finnair-konsernin liiketoimintaa ja päätöksentekoa. Finnair on Euroopan johtavia lentoyhtiöitä ympäristön huomioon ottamisessa ja haluaa myös Euroopan lentoyhtiöjärjestön AEA:n jäsenenä kantaa vastuunsa päästöistä. Kansainvälisen lentoyhtiöjärjestö IATA:n ja oneworld-allianssin jäsenenä Finnair pyrkii yhteisiin ympäristötavoitteisiin maailmanlaajuisesti.
Lentoliikennepalveluiden tuottamisen ja ympäristösuojelun vaatimusten yhteensovittaminen nähdään Finnairissa tärkeänä haasteena. Myös konsernin tytäryhtiöissä tehdään kestävää ympäristötyötä, mistä esimerkkeinä Finnair Catering, ensimmäinen lentokeittiö maailmassa, joka sai ISO 14001 -sertifionnin vuonna 2001 ja Aurinkomatkat, joka on ottanut kestävän matkailun ohjelman toimintansa yhdeksi keskeiseksi ohjenuoraksi.
Vuoden 2003 aikana Finnair on sopeuttanut organisaatiotaan vastaamaan uusiin ympäristöhaasteisiin: laivastoa on uudistettu parhaalla käyttökelpoisella tekniikalla, vanhimmat koneet on poistettu käytöstä ja toimintaa on kehitetty kestävän kehityksen hengessä. Tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen, lentomelun ja lajittelemattoman jätteen määrän vähentäminen.
Lentoliikenne osa toimivaa yhteiskuntaa
Haluamme tuoda keskusteluun myös uusia näkökohtia lentoliikenteestä ja sen olemassaolon oikeutuksesta.
Toimivat liikenneyhteydet ja palvelut ovat modernin länsimaisen yhteiskunnan perusedellytys. Hyvin toimivan ja laajan reittiverkoston omaava Finnair on tärkeä osa suomalaista infrastruktuuria ja kilpailukykyä. Suorat yhteydet yli 30 kohteeseen ulkomailla ja 20 kohteeseen kotimaassa sekä 60 lomaliikennekohdetta muodostavat poikkeuksellisen monipuolisen lentoreittiverkoston - vastaavaa ei ole tarjolla naapurimaissamme.
Lentoliikenne on Suomessa ainoa joukkoliikenteen osa-alue, joka ei tarvitse veronmaksajien tukea. Finnair kylläkin rahoittaa merkittävän osan suomalaisen lentoliikenteen infrastruktuurista: Finnair työllistää suoraan noin 10 000 ihmistä ja tuottaa yhteiskunnalle taloudellisen voiton lisäksi verotuloja. Välillisesti Finnair työllistää lisäksi tuhansia ihmisiä eri puolilla Suomea ja maailmaa.
Mielestämme vastuullinen yritystoiminta kannattaa. Selkeä visio, vakaa arvopohja, johdonmukaiset teot ja avoin viestintä luovat 80-vuotiaalle Finnairille - ja sen myötä kaikille sidosryhmillemme - jatkossakin kestävimmät ja parhaat edellytykset menestyä.
Keijo Suila
Finnair Oyj:n pääjohtaja |